Kuka lähtee Venäjän markkinoille sodan jälkeen?
Monet yritykset suunnittelevat jo kuinka olla Ukrainan jälleenrakentamisessa mukana. Varsinkin rakennusteollisuuden yritykset näkevät tässä selkeän markkinaraon ja Ukrainaan onkin jo avattu myyntitoimistoja ja muita toimintoja. Esimerkiksi betonirakentamisen liitososia valmistava Peikko avaa vuoden 2025 alussa tehtaan Kiovan lähelle Bila Tserkavan kaupunkiin.
Se mistä ei puhuta edes kuiskaten, on se että, milloin kaupankäynti Venäjän kanssa alkaa? Se taas on fakta, että kun rauhansopimus on allekirjoitettu, niin kauppa Venäjän kanssa alkaa, ennemmin tai myöhemmin. Miten ja milloin Ukrainan sota loppuu, on tietenkin vaikutuksia kaupankäynnin alkamiseen, mutta kauppaa Venäjän kanssa tullaan tulevaisuudessa tekemään. Otetaan vertailukohdaksi vaikka toinen maailmansota. Kuka olisi ajatellut vuonna 1945, ikinä tekevänsä Saksan kanssa minkäänlaista bisnestä kaiken sen tekemien kauheuksien jälkeen?
Mutta kuinka kävikään? Mahtimiehet istuivat alas kabineteissa ja näin saatiin kauppasuhteet palautettua entisen hirmuvallan kanssa. Pariisin rauhansopimuksen jälkeen, varsinkin Saksan länsipuolella nähtiin nopean talouskasvun vaihe, vaikka taloutta hankaloittivat sotakorvausten lisäksi systemaattinen teollisuuden alasajo ja saksalaisten patenttien ja teknologisen tietotaidon takavarikointi liittoutuneille. Saksassa myös pantiin liikkeelle uusi D-markka, joka pysyi aliarvostettuna pitäen saksalaiset tuotteet kilpailukykyisinä. Toki Saksakin sai Yhdysvaltojen tukemaa Marshall-apua, mutta suurimman potin avustuksista sai kuitenkin Britannia ja Ranska. Siellä ei kuitenkaan vastaavaa talouskasvua nähty. Mitkä olivat Länsi-Saksan talouskasvun todelliset syyt, voidaan varmasti olla montaa mieltä, mutta kasvun mahdollisti kuitenkin kaupankäynti.
Vaikka nyt äänenpainot ovat kovia Venäjää vastaan, ja ettei kukaan ikinä tee kauppaa kyseisen roistovaltion kanssa, on kuitenkin syytä muistaa kuinka historia toistaa itseään.
Palataanpa nykyhetkeen. Länsimaat ovat asettaneet pakotteita ja pyrkivät estämään kaupankäynnin Venäjälle, mutta todellisuudessa Venäjälle virtaa edelleen länsimaisia tuotteita. Ne vain kulkevat sellaisten maiden kuten Kazakstanin, Kirgisian ja Uzbekistanin kautta.
Saksan vienti Venäjälle on romahtanut, mutta saksalaisten autojen vienti Tadžikistaniin on yllättäen kymmenkertaistunut.
Venäjä on myös iso markkina italialaiselle muodille. Italian vienti Venäjälle on niin ikään romahtanut, mutta italialaisen nahan ja luksusvaatteiden vienti sellaiseen maahan kuin Kirgisia on KYMMENKERTAISTUNUT. Jos Kirgisia ei ole tuttu kolkka, niin se on yksi Keski-Aasian köyhimpiä maita, jonka maatalous ja teollisuus on hyvinkin kehittymätöntä. BKT per capita Kirgisiassa on noin 1700 USD, vertailun vuoksi Suomen BKT per capita on 43000 USD. Jos suomalaisella kuluttajalla on tiukkaa tässä taloustilanteessa, eikä Guccin laukku ole hankintalistan kärjessä, niin mielenkiintoista kuulla mikä on saanut kirgisialaiset paimentolaiset kiinnostumaan huippumuodista.
Venäläisen yläluokan kiinnostuneisuus kalliisiin länsimaisiin luksutuotteisiin tiedetään. Kun on kysyntää, niin aina on tarjontaa. Ja mikäli joku on valmis maksamaan, niin aina löytyy myyjä. Se on kysynnän ja tarjonnan laki. Vaikka Venäjä onkin korvannut lännen tuontia Kiinan tuonnilla, länsimaiset tuotteet ovat silti kysyttyjä Pietarin torilla.
Missä kriisi, siellä mahdollisuus. Valitettavasti sota on iso bisnes, niin kuin on jälleenrakentaminenkin aikanaan. Kun miekat on pistetty tuppeen, raha puhuu.